Mielettömän terve?

Mielenterveys, mieliala, onnet ja surut, onnistumiset ja pettymykset. Nämä ovat kiinnostaneet itseäni pitkään, niin omakohtaisten kuin ympärillä näkemieni kokemusten kautta. Olen saanut suvunperintönä onnea mutta myös melankolisuutta. Huomaan tekeväni töitä onnen eteen, toisin sanoen sen vastapareja vastaan. Tarkoitan niitä lukuisia keinoja, joilla mieli pidetään virkeänä ja katse eteenpäin suunnattuna. Tästä kirjoittamisen ajatus kumpuaa varmasti monestakin suunnasta, mutta tänään pääsin ensimmäisen kerran käsiksi psykofyysisen fysioterapian opintoihin. Aihe on sellainen, jota jo kouluun hakiessani tutkin mielenkiinnolla, vaikka en tuossa vaiheessa osannut vielä kovinkaan pitkälle miettiä mistä on kyse. En väitä osaavani vielä paljonkaan enempään, mutta olen sentään tilanteessa, jossa minulla on kaikki mahdollisuudet oppia.

Olen ollut aina hieman empaattinen, tunteellinenkin, siinä samassa missä toisaalta pyrkinyt myös pysymään kylmäkasvoiseksi naamioituna luolamiehenä. Tunteiden näyttäminen ei suomalaisessa, eikä monessa muussakaan kulttuurissa ole mikään itsestäänselvyys. Suhtaudumme hieman ristiriitaisesti oman onnensa näyttäjiin ja reippaisiin riemuitsijoihin. Olen koko pienen ikäni miettinyt syitä näille asioille, niiden ollen milloin pitkien talvien ja pimeyden, milloin karun alistetun historiamme syytä. Suomalainen alakuloisuus on asia, josta saatamme vitsailla samaan tapaan kuin kolmen metrin hajuraoista bussipysäkillä. Jälkimmäinen on ehdottomasti totta, sen voi nähdä jokaisena (harmaana) aamuna, jokaisella pysäkillä. Itse noudatan myös melko usein henkilökohtaisen tilan kirjoittamattomia sääntöjä, vaikken välttämättä läheisyydestä ahdistuisikaan. Olemmeko kuitenkin myös perusvireeltämme alakuloisia, vai lähinnä vain ilmeettömiä ja omissa oloissamme viihtyviä?

Vastauksien antamista paremmin osaan kuitenkin kysyä ja pohtia. Uskon tulevaisuuden työni liittyvän tavalla tai toisella kokonaisen ihmisen ymmärtämiseen ja auttamiseen sen sijaan, että hoitaisin vain luita, lihaksia ja ligamentteja. Olen kiinnostunut siitä, miten ja miksi ongelmat syntyvät sekä miten niihin voidaan vaikuttaa. Ihmisten kokemat ongelmat ovat monialaisia, ja päällisin puolin vain fyysiseltä puoleltaan ilmenevät asiat käyvät helposti myös mielen päälle. Ja yhtä lailla toisin päin. Moni kipu on mielessä, moni mieli on kivussa. Kysynkin siis, että miksi?

Osaan vastata ainakin seuraavasti: Ei ole kehoa, ei ole mieltä. On kokonaisuus, jonka olemme päättäneet jakaa osiin, mutta rajat ovat hyvinkin häilyviä. Onko mieli yhtä kuin keskushermostomme, vai sen sisällä kulkevat impulssit? Alkaako ajatukset aivosillasta, päättyvätkö ne päänahkaan? Näissä mietteissä on melko helppoa ymmärtää, miksi soppa on välillä vähän liiankin sekaisin. Suomeksi emme edes erottele sanoilla fyysisiä ja psyykkisiä tuntemuksia. Tunne mikä tunne. Ja se ehkä määritteleekin asiaa paljon paremmin, sillä tuntemukset kehossa ovat vain saapuvia viestejä siinä missä ajattelemamme asiat voivat tuntua yhtä lailla kehossa. Vai onko itselläsi ollut todella eläviä perhosia vatsassa?

Tunteiden käsittelyssä on sellainen ongelma, että emme ole saaneet matkamme tueksi kovinkaan tarkkaa ja yhtenevää ajo-opetusta. Osa meistä poukkoilee liikenteen seassa vaihtelevalla menestyksellä. Toisena päivänä kaahaamme, ja välillä osaamme nauttia rauhallisesta matkasta. Emme kuitenkaan koskaan voi olla varmoja, ajaako seuraava vastaantulija nokkakolarin vai vilkuttaako ohittaessaan. Olemme siis ailahtelevaisia olentoja, ja olemme hyvin pitkälti itse vastuussa olemisestamme. Kysyvä saattaa saada apua, mutta mitäs kun emme osaa?

Kortit on jaettu hyvin epätasaisesti, ja pahimmassa tapauksessa kukaan ei opeta meitä pelaamaan. Oikeastaan vielä pahempi vaihtoehto on, että pelin säännöt opitaan väärin. Vanhempien vastuu, ympäristö, ympäröivät ihmiset ja elämäntapahtumat vaikuttavat kaikki siihen, millaisia valintoja korttien vaihdossa ja panosten asettamisessa teemme. Elämä on mutkia suoran sijaan, joten kukaan ei voi pedata tilanteita täysin rypyttömiksi. Parhaimpana tavoitteena voimmekin pitää epätasaisuuksien ilmetessä kykyä toimia oikein, tai valmistautua niihin jopa ennen. Miten niin oikein? Sanopa se. Valintoja ja vastauksia on niin paljon, että niitä ei yhden pään sisällä ratkota. Vastaus ehkä piileekin keskustelemisessa, ajatusten ulkoistamisessa ja yhteisöihin tukeutumisessa. Älä jää ongelman kanssa yksin.

Arttu HäggmanComment