Etäisyyttä elektroniikkaan.

Jo liiankin pitkään tuntuu kuluneen siitä, kun tietokoneen avaaminen olisi tarkoittanut ensisijaisesti jotain muuta kuin opiskelemiseen liittyvää tekemistä. Se on toki yksi tärkeimmistä työvälineistä, mutta muuttuu nähtävästi ajan kanssa yhä vahvemmin vain opiskeluvälineeksi. Tällä tarkoitan ehkä etenkin sitä, että suhdanteet ovat muuttuneet sen välillä, kuinka usein tietokoneen avaaminen tarkoittaa itselleni opiskelua verrattuna vaikkapa vapaamuotoiseen kirjoittamiseen.

Pidin kuitenkin juuri äskettäin läppärin luukun kiinni viikon putkeen. Se oli helppoa, sillä jätin sen kotiin ja lensin 2500 km päähän. Ei läppäriä, ei ongelmaa. Tämä toki tarkoitti keskellä koulun lukukautta sitä, että luukku oli auki vähän tavallista useammin edeltävien viikkojen aikana, ja sulkeutui vasta lähtöä edeltävän illan tunteina. Tällä oli kuitenkin monia positiivisia vaikutuksia, niin etäisyyden ottamisen aikana kuin myös takaisin tullessa. Se nyt on sanomattakin selvää, että sähköttimistä irtautuminen tekee hyvää, kenelle ja missä käyttötarkoituksessa hyvänsä. Opiskelun ollessa kovasti käynnissä, oli kuitenkin ensisijaisen tärkeää saada myös mielenrauhaa opinnoista, ja näin ollen parhaana ratkaisuna näin mahdollisimman monien töiden tekemisen ennakkoon. Tästä pääsemmekin kotiinpaluun helppouteen – samana tai edes seuraavana iltana ei ollut välttämätöntä heti jatkaa näppäimistön sahaamista suolaveteen sopeutuneilla sormilla. Onnistuinko löytämään aikakoneen, vai mistä tämä maaginen toiminta oikein ilmestyi? Tein muutaman tehtävän ennen viimeistä palautuspäivää, eli kyllä, tavallaan löysin aikakoneen, jota en vielä missään muussa koulussa ole tajunnut kaipaamisesta huolimatta hyödyntää.

IMG_20190919_132812-01.jpg

Opintojen kultaisinta valuuttaa, opintopisteitä, pääsinkin taas jo maistelemaan melko pikaisesti, vaikka syyslukukausi on vasta alussa. Noin kuukauden työllä läpäisty kurssi toi kassaan taas hieman lisää, ja ilmassa alkaa hiljalleen kehittyä lopun alkua muistuttavia tunnusmerkkejä. Alun loppu kääntyy kyllä melko varoittamatta loppusuoraksi, sillä en tunne opiskelleeni vielä kovinkaan kauan. Koen että toisinaan on myös helppoa kyseenalaistaa omaa ammattitaitoaan, mutta olen myös ymmärtänyt, ettei kukaan valmistu ammattilaiseksi, ainoastaan ammattiin. Tiedossa syksyn ja kevään aikana on myös useita kuukausia käytännön työharjoittelua, joten valmistumispäivän ammattitaitoa ei tässä vaiheessa kannatakaan arvioida. Loppusyksyn (hyvin tiiviistetyiltä) opinnoilta odotankin lisää valmiuksia, joiden jalostaminen vasta alkaa pitkän harjoittelurupeaman käynnistyessä reilun kuukauden päästä. Itsenäisyyspäivästä lähtien voin joko itsepäisesti tehdä itsenäistä työtä ja muistuttaa mieleen, että opinnäytetyöprosessi on vielä käynnissä. Tai sitten voin heittää tietokoneen nurkkaan ja odottaa tulevaa perheenlisäystä jouluolut (1) lapasessa.

Arttu Häggman